Tervetuloa!

Candymans on virtuaalitalli.

Tervetuloa virtuaaliselle oriasemalle Alankomaiden upeisiin maisemiin. Candymans on perustettu helmi-maaliskuun vaihteessa (tarkka päivämäärä 27.2.) vuonna 2010. Talli toimii siis oriasemana, eikä se edes majoita muita kuin oreja. Jonkin verran Candymans järjestää myös muuta toimintaa: kilpailuja, valmennuksia ja näyttelyitä. Useimmat näistä ovat avoinna vain PVR:n jäsenille.

Tallissa tulee majailemaan oreja monesta eri rodusta ja niillä kilpaillaan enemmän tai vähemmän ahkerasti sekä tarjotaan jalostukseen. Mistään ei kuitenkaan oteta stressiä, joten jos ei huvita kilpailla niin sitten ei kilpailla. Lauma koostuu pääasiallisesti evm-sukuisista yksilöistä, mutta poikkeuksiakin saattaa olla. Tallin asukkaat ovat kaikki hevoskokoisia, joten poneja emme joukkoon huoli. Tarkoitus olisi haalia joukkoon myös muutama hieman harvinaisempi tapaus.

Tällä hetkellä tallissa majailee vasta neljä hevosta, mutta pikkuhiljaa määrä varmasti kasvaa. Karsinapaikkoja on yhteensä 15 ja pihattoon mahtuu lisäksi viidestä kymmeneen hevosta. Tallin tilat ovat aivan uudet, joten hevosten on hyvä asua niissä. Alankomaiden suhteellisen lempeä ilmasto vielä osaltaan vaikuttaa siihen, että hevoset pärjäävät helposti myös ulkona.

Tervetuloa vielä kerran ja menehän tutustumaan tallin "candymaneihin".

Terveisin
Ireth (VRL-03777, PVR)

Ulkoasun & kuvan © Veikkalay 2007